Lentoliikenne on yksi pahimpia ilmansaastuttajia. Eikä pelkästään lentokoneiden suorat päästöt vaan myös koko järjestelmän ylläpito liittymäliikenteineen tuottaa valtavat määrät kasvihuonekaasuja. Ennenkuin insinöörit kehittävät lentokonemoottorin, joka toimii biokaasulla tai pelleteillä, jotain on tehtävä.

Niin hauskaa kuin matkustaminen ja lentäminen onkin, on lentojen määrää vähennettävä. Lentolipun hinnan nostaminen ei merkittävästi lentämistä vähennä. Persaukiset eivät ole ennenkään lentäneet. Se on keskiluokan ja rikkaiden etuoikeus. Jos lipun hinta nostetaan keskiluokan ulottumattomiin, loppuu koko lentotoiminta. Sehän olisi ilmaston kannalta paras, muttei kovin realistinen vaihtoehto.

Ehdotankin siis lentokiintiöitä. Jokainen suomalainen saisi joka vuosi esimerkiksi kahden edestakaisen lentomatkan kiintiön. Tai yhden euroopanmatkan ja yhden kaukomatkan kiintiön kahdessa vuodessa. Kiintiönsä voisi käyttää tai myydä. Ne ihmiset, tärkeät johtajat ja ministerit, joiden on ainakin omasta mielestään aivan pakko lentomatkustaa useammin, voisivat ostaa kiintiöhuutokaupasta lisämatkoja. Tällainen huutokauppa tai kiintiöpörssi olisi helppo järjestää netissä. Jokatapauksessa tehtyjen lentomatkojen määrä vähenisi rajusti.

Lentoyhtiöiden tulot tietenkin vähenisivät ja niiden olisi supistettava ja karsittava toimintaansa. Lisärahaa, tosin myös matkustajamäärän vähenemistä, toisi painorajoitus matkustajille. Onhan selvää, että lihavan kuskaaminen kuluttaa enemmän polttoainetta kuin laiheliinin. Jokainen jonka paino ylittää sallitun ylärajan, esimerkiksi miehillä 80 kiloa, joutuisi maksamaan jokaiselta ylittävältä kilolta lisämaksun, vaikkapa 10 euroa. Tällöin 90 kiloinen mies maksaisi sata euroa läskimaksua. Nyt tietysti sellainen mies, jonka perintötekijät  ja lapsena saatu vitamiinipitoinen ravinto ovat syypäät hänen isoon kokoonsa ja painoonsa, tuntee kokevansa vääryyttä. Näin tietysti onkin, kaikkia ei voi aina miellyttää ja ottaa tasapuolisesti huomioon, voi voi. Mutta ajattelevalle ihmiselle lohtua tuo tieto, että hänen uhrauksensa palvelee hyvää asiaa, kaikkien parasta, elämän säilymistä.

Aktiiviset ympäristöihmiset ottavat mielellään itsensä esimerkiksi luontoasäästävästä elintavasta. Suurin osa tästä tiedostavasta ympäristöväestä taitaa olla nuoria, hyvinkoulutettuja naisia. He heristävät meille muille sormeaan ja kertovat, että oikein elämällä, syömällä, juomalla ja kakkimalla pelastetaan maailma. He tietävät myös ketkä ovat suurimpia syyllisiä nykytilaan; tavallista keski-ikäistä miestä he katsovat kuin vuotavaa ydinjätetynnyriä. Mutta mikä on totuus. Kumpi jättää suuremman ekologisen jäljen: aistikas avokas vai neljäkutonen huopavuorikumisaapas?

Kauhistuttaa ajatellakin kuinka paljon esimerkiksi puhdasta vettä nuori, hyvinkoulutettu, siistissä sisätyössä oleva kaupunkilaisnainen kuluttaa. Tällainen nainenhan tietysti herättyään käy suihkussa. Jos hän ympäristöystävällisesti pyöräilee tai hölkkää työpaikalleen, niin hän käy suihkussa taas työpaikkansa sosiaalitiloissa. Töiden jälkeen tai jopa niiden lomassa nuori taajamanaisemme harrastaa aerobickiä, steppingiä, kuntosalia, itsepuollustuslajeja tms. sisäliikuntaa. Siinähän hikoaa ja taas on käytävä suihkussa. Nuorilla menevillä naisilla on usein iltarientoja, joiden jälkeen ennen nukkumaanmenoa otetaan vielä päivän viimeinen suihku. Hyvää puhdasta juomavettä valuu viemäriin satoja litroja. Yksi nuori, hyvinkoulutettu taajamanainen kuluttaa yhdessä päivässä enemmän vettä kuin keski-ikäinen maalaismies kuukaudessa.

Nuoret city-naiset huolehtivat myös terveydestään. He juovat runsaasti pullotettua vettä; sehän tekee hyvää mm. iholle. Kesäaikaan nämä naiset kantavat jokapaikassa lähes poikkeuksetta mukanaan vesipulloa. Jatkuva veden hörppiminen tietysti myös pissattaa. Sivistynyt nuori nainen ei tee tarpeitaan pensaan taakse tai porttikonkiin muuten kuin taiteiden yössä. Nuori taajamanainen siis vetää vessanpöntöstä alas kymmeniä ellei satoja litroja puhdasta vettä päivässä. Jokainen vetäisy pöntön nupista kuormittaa vesistöjämme. Vertailun vuoksi todettakoon, että keski-ikäinen mies litkii keskiolutta siinä missä taajamanainen vettä, mutta ainakin maaseudulla keski-ikäinen mies pissii mielellään ulos, jossa pissa järkyttää vain paikallisesti, pistemäisesti ja hetkellisesti maaperän typpitasapainoa.

Hyvinkoulutetun nuoren kaupunkilaisnaisen koko elämä tapahtuu lämmitetyissä  ja hyvinvalaistuissa sisätiloissa. Valtava määrä energiaa, fossiilisilla polttoaineilla tuotettua, kuluu siihen, että taajamanaiset voivat työskennellä ja harrastaa sisätiloissa ympärivuotisesti. Pilkkiminen, lumityöt, vihdanteko ja vastaavat ovat maalaisen keski-ikäisen miehen harrastuksia. Huonosti koulutettu keski-ikäinen mies työskentelee useinmiten ulkona: perustuotannossa tai rakennuksilla. Nuori, hyvinkoulutettu urbaani nainen tekee hyväpalkkaista työtään uusissa, aistikkaasti sisustetuissa konttoreissa, joissa ei pihistellä lämmössä eikä valaistuksessa. Hän harrastaa taiteita ja kuntosalia; lämpimässä, ilmastoiduissa ja tuhlailevan kirkkaasti valaistuissa tiloissa.

Kaikkein vähiten luontoa rasittava, ilmaa ja vettä pilaava ihmisryhmä on maaseudun keski-ikäiset ja vanhemmat naiset. He tosin peseytyvät useammin kuin vastaavat miehet, mutta eivät lutraa veden kanssa. ( Ja ovat silti puhtaan raikkaita). Lisäksi he eivät autoile eivätkä shoppaile. Ylistys heille!  Nuorille, hyvinkoulutetuille taajamanaisille heidän viestinsä on: hieltä lemahtava kainalo kertoo vain terveellisestä elämästä ja todellisesta luonnonystävästä. Nuoret naiset, pestään vähemmän ja ollaan ja harrastetaan ulkona! Se auttaa luontoa ja estää ilmastonmuutoksen. Siis, Tali-ihantalan hengessä taisteluun ilmastonmuutosta vastaan!